Ota itseäsi niskasta kiinni

No niin Vanilla, nyt sinun on aika ottaa itseäsi niskasta kiinni. Sinulla on erittäin pätevä syy olla motivoitunut, lääkkeet apuna ja ihanat ilmat. Etkä voi väittää ettet osaa. N-Y-T on aika vihdoin oikeasti katsoa mitä suuhusi laitat ja liikkua mahdollisimman paljon. Painon on aika ottaa suunta alaspäin.

Mutta voi miksi miksi se on niin vaikeaa! Minulle on tainnut jäädä pieni pelko laihduttamiseen. Ehkä siksi, kun viimeksi söin ja liikuin tiukan ohjeen mukaisesti ja se kostautui. Toisaalta jos teen jotain, haluan tehdä kunnolla. Siksi minulle on vaikeaa ’laihduttaa rennosti’, jos niin voi sanoa. Joko syön herkkuja joka päivä, tai en yhtään. Koska jos minulla on esimerkiksi karkkipäivä, sen päällejääminen on hirveän suuri riski. Ja koko ajan on kyläilyjä, juhlia jne joissa on tarjolla kaikenlaisia höttöjä joita en osaa olla syömättä. Hetken onnistuin keväällä vähentämään herkkuja pitämällä kaksi karkkipäivää viikossa, esim keskiviikkona ja lauantaina ja herkkuja oli sopivasti, ehkä pieni irttaripussi tai yksi suklaapatukka. Siihen jos edes pääsisin, niin että se tuntuisi luonnolliselta eikä olisi yhtä tuskaa.

Löydän myös aina tekosyitä herkkujen syömiseen tai liikunnan välttämiseen. Minulla ei tunnu olevan energiaa siihen että oikeasti mietin mitä syön ja käytän aikaani siihen. Ruuan täytyy olla mahdollisimman helppoa ja nopeaa, vaivatonta. Ja pitää ottaa huomioon että meillä on perheessä myös muita syöjiä, kaikille pitää kelvata sama ruoka. Minähän nyt en voi aina vaikuttaa siihen mitä isäntä tekee ruuaksi vaan sitä on syötävä. Onneksi meillä on pääsääntöisesti ihan hyviä ja terveellisehköjä ruokia. Uskon että ihan pienellä viilauksella, annoskokojen pienentämisellä ja iltaherkkujen vähentämisellä ruokavalioni olisi jo normaali. Mutta se pieni askel siitä vielä alemmas, laihduttamiseen, vaatii enemmän. Jotta laihdun, minun pitäisi todella tarkasti laskea mitä syön, enkä haluaisi olla nälkäinen. Mutta minun kohdallani fakta on, etten laihdu ’elämäntaparemontilla’.

Olen kyllä pieniä muutoksia tehnyt jo ruokailuuni, ja niiden avulla painoni on pysynyt sentään samassa lukemassa. Ehkä siis olen vain hätähousu ja haluan nopeaa tulosta kun pitäisi mennä hiljalleen. Jos edes pikkasen lujempaa.. Ehkä nyt laihtuisinkin helpommin kun aloitin Metforemin. Olen sietänyt sitä aika hyvin, huonoa oloa on ollut vain silloin tällöin eikä edes oikein haitaksi asti. Hyötyjä en vielä ole huomannut. Ehkä hieman on ruokahalu vähentynyt, mutta sehän ei vaikuta karkkihimooni millään lailla.

Tekosyy liikunnan välttämiselle on tällä hetkellä jalkapohjien kivut. En halua rasittaa jalkapohjiani ja toista nilkkaa ja koitan olla maltillinen. En myöskään vain jaksa tai ehdi aina liikkua. Haluaisin kyllä ja pidän liikkumisesta, mutta jokin minussa harraa vastaan, ehkä juurikin aiemmin mainitsemani pelko loppuunpalamisesta uudelleen. No, minä varasin huomiselle lääkärin joka saa tutkia jalkani, toivottavasti saan jotain helpotusta vaivaani. Eihän tämä ole kuin ehkä neljäs kerta lääkärillä parin kuukauden sisään. Kaikki vaivat kerralla, you know.

Yksi vastaan harraava asia on myös se, että haluaisin oikeasti olla tyytyväinen tässäkin kropassa ja siksi vastustelen muutosta. En vain näe itsessäni oikein mitään hyvää näin isona, pelkkiä huonoja puolia. Ja todellisuudessa haluan kyllä laihtua, mielellään mahdollisimman paljon, mutta vähempikin riittäisi alkuun. Se 10 kg kun saisin pois nopeasti niin sen jälkeen voisin himmata. Jos nyt vain rykäisen kesällä tämän kaksi kuukautta täysillä ja sitten syksyä kohti himmaisin tahtia. Olisikohan se sellainen alkusysäys josta olisi helpompi jatkaa? Hmm. Mutta miten ja mistä motivaatio. Se lapsi, se on motivaationi, mutta niin epävarma että ei tunnu tarpeeksi todelliselta.

Haluan tuntea oloni hyväksi ja jaksaa paremmin. Ja tulla raskaaksi.

Nyt niskasta kiinni ja toimintaa!

Vanilla