Epäonnistunut yksilö

Kesää vietellessä yritän pitäytyä kevyemmillä vesillä ajatuksineni ja ottaa rennommin, mutta kyllä mukaan mahtuu pohtimiseen vietettyjä hetkiäkin. Syksyllä taas sitten ahkerammin, nyt tulin vain päästelemään pikkaisen taas höyryjä.

Tiedättekö sellaisen olon, kun tunnet olevasi vain todella epäonnistunut ja viallinen ihminen? Mikään sinussa ei tunnu toimivan niin kuin pitäisi, ja kaikki asiat tuntuvat aina niin vaikeilta. Miksi mikään ei voi olla helppoa?

Itse painiskelen nyt kehoni toiminnan kanssa. Laihdutus ei ota onnistuakseen, olen heikko. Lapsia ei kuulu, en pysty lunastamaan velvollisuuttani naisena. Mieli reistailee, voimavarat ehtyvät ja kaikki on niin raskasta. Kaikki nämä kietoutuvat toisiinsa, syy ja seuraus, varsinainen oravanpyörä.

Ylipainoa löytyy mutta laihdutus tuntuu vain niin todella vaikealta, kun en ole kovin jaksava ja energinen ihminen. Ylipainon (ja stressin) takia kuukautiskiertoni on ihan vinksallaan. Olen odotellut kuukautisia alkavaksi jo parisen viikkoa ja alavatsalla on ihan järkyttävä paineentunne koko ajan (ja kyllä, olen tehnyt parikin raskaustestiä, enkä ole raskaana). Tietty menkat alkavat sitten juuri silloin kun lähden Berliininreissulle. Se olisi juuri minun tuuriani, ihan oikeasti. Niin kävi myös häämatkalla. Kuitenkin, koska kiertoni on mitä sattuu, raskauden yrittäminen on todella hankalaa. En edes tiedä ovuloinko ja testeistä ei ole mitään apua kun ne näyttävät kahta viivaa kokoa ajan PCO:n takia. Kiertoni ovat niin pitkiäkin että kuka jaksaa neljä viikkoa putkeen humputella joka toinen päivä, not me. Etenkin nyt kun olo on kuin norsulla, ei huvita sitten yhtään ja isäntähän ei sitä ymmärrä. Koen painostusta ja kääriydyn siten vain tiukemmin kuoreeni. Ilmaa pitäisi puhdistaa, mutta kuka nyt tieten tahtoen haluaisi riidellä?

Koen etten ole valmis tekemään ehkä niin paljon asioiden eteen kuin pitäisi, mutta tämä siksi koska pelkään. Pelkään että jos alan himolaihdutuskuurille, päädyn pehmustettuun huoneeseen. Koska pääni ei vain tunnu kestävän mitään niin vaativaa. Lapsettomuushoidot pelottavat myös samasta syystä. Pelkään henkistä romahdusta ja siihen vetoan kun en saa aikaan asioita. Pelkään että joudun lähtöviivalle, samaan tilanteeseen kuin viitisen vuotta sitten, ja olen tehnyt niin paljon töitä päästäkseni pois, etten kestä jos putoan uudelleen.

Onko toinen lapsi sitten minulle niin tärkeä? Kyllä se on. Mutta haluan tuoda lapsen terveeseen ja hyvinvoivaan perheeseen, siksi en halua uhrata mielenterveyttäni. Eli toisaalta hiljaa hyvä tulee, kuten sanonta kuuluu. Mutta hidas matka on tuskallinen matka. Nopea taas saa tuhoa aikaan ja siitä toipuminen on hidasta. Joten, kaipa hitaasti mennään, vaikka sekin syö ihmistä. Yritä tässä nyt sitten tietää mitenpäin toimisi. Huoh.

Aika usein kyselen itseltäni, että mikä minussa on vikana, mitä olen tehnyt väärin kun mikään ei tunnu helpolta? Miksi juuri minä. Minussa täytyy olla joku valmistusvika, olen ihmisten maanantaikappale.

Mutta nyt on perjantai ja katse kohti tulevaa viikonloppua!

Vanilla