Kommunikointi parisuhteessa

Tällä hetkellä olen harmittavan turhautunut tiettyihin piirteisiin puolisossani. Hän ei ole mihinkään muuttunut, mutta aina välillä turhaudun minua häiritseviin asioihin ja kerään negatiivisia ajatuksia mieleeni ja ilmapiiri kotona kiristyy kunnes lopulta räjähdän.  Kyllä mieskin minuun turhautuu, mutta hän ei itse sitä oikein tunnista ja tällöin kaikki paha olo on minusta lähtöisin. AINA.

On turhauttavaa yrittää aikuismaista ja järkevää keskustelua ihmisen kanssa, joka ei ota vastuuta teoistaan tai tunteistaan. Ideaalia olisi se että molemmat tuovat esiin omalta puoleltaan tunteensa ja asiat joita haluaisi itsessään parantaa, mutta kun minä yritän tehdä näin, saan aina kaikki syyt niskaani. Ja siksi ajaudun myös syyttämään toista, vaikka en edes haluaisi. Mutta mitä tehdä kun toinen ei osaa katsoa peiliin?

Tällä hetkellä olen jo erittäin turhautunut ja tekisi mieleni vain ladella kaikki maailman sadatukset ilmoille. Tiedän että asioista pitää puhua. Haluaisin puhua ja kommunikoida. Haluaisin että se olisi luonnollista, eikä tarvitsisi erikseen tehdä niin isoa numeroa ja miettiä sanojaan niin tarkoin, ettei vain loukkaa toista. MUTTA. Mitä teen, jos toinen ei kykene samaan?

Olen useasti todennut etten vain pysty puhumaan miehelleni kaikesta, koska hän ei ole vastaanottavainen ja ottaa helposti itseensä. Ja toki minäkään en pidä kritiikistä ja menen helposti puolustuskannalle, mutta kyllä minä kuitenkin katson peiliin ja myönnän virheeni ja osaan pyytää anteeksi. Ehken heti, mutta hetken märehdittyäni. Mies taas ei ole ikinä ottanut vastuuta virheistään vaan saa kaiken aina minun niskoilleni ja tästäkin johtuen itsetuntoni on kärsinyt aikanaan kovan kolauksen. Nykyään en suostu enää syntipukiksi toiselle. Vaikkei hänen käytöksensä ole muuttunut, minun on. Mutta ai että kun se tekee kommunikoinnista niin pirun haastavaa, eikä kovinkaan usein tule tuotua esiin asioita joist olisi tarpeen puhua. En vain jaksa aloittaa vääntämistä, kun toinen ei tule piiruakaan vastaan. Mieshän ei ikinä aloita tällaisia keskusteluja vaan se olen minä. Ja siksikin olen aina ilonpilaaja, pilaan päivän riitelyllä. Vaikka yritän vain kommunikoida. En ehkä aina oikein, koska olen jo niin turhautunut etten tahdo pysyä nahoissani. Enkä vaan jaksa yrittää, koska vaikka puhun samasta asiasta joka päivä, ei mitään ikinä tapahdu.

Koska mies ei juuri tunteistaan puhu eikä niitä oikein ymmärrä, tulee minulle joskus olo, ettei hän välitä minun tunteistani. Ihan kuin hän ei välittäisi miten hänen käytöksensä loukkaa minua. Siis jos sanon esimerkiksi että tunnen itseni seksiobjektiksi ja vain tarpeentyydyttäjäksi kun hän koko ajan hiplaa minua, miksi hän jatkaa sitä? Eikö hän halua että tuntisin itseni rakastetuksi ja välitetyksi, enkä vain halun tyydyttäjäksi? Kelpaan vain silloin kun toista haluttaa, muuten saan kyllä olla rauhassa. Ja sitten ollaan niin marttyyria ja loukkaannutaan, kun en annakaan. Haloo, et ole koskenutkaan moneen päivään ja nyt pitäisi sänkyyn hypätä? En vain toimi niin, en kykene sellaiseen, tunnen itseni halvaksi.

Tästä aiheesta olisi hirveästi sanottavaa ja tiedän että saan pihtarin leiman, mutta asia ei vain ole niin yksinkertainen, ihan sama mitä mieltä olette. Anteeksi vain, jos haluan parisuhteeltani arvostusta, kunnioitusta ja kommunikointia ennen kuin mietin seksuaalisia haluja. Kyllä parisuhteen pitää olla kunnossa, jotta tekee mieli toiseen koskea ja päästää lähelle.

Painiskelen parisuhdeasioiden kanssa yleensä kerran pari vuodessa ja joudun aina uudestaan ja uudestaan miettimään onko tämä sitä mitä parisuhteelta haluan? On ihan normaalia ja tervettä pysähtyä miettimään asiaa ja yleensä silloin halutaankin kehittää ja parantaa asioita. Kaikki ei voi pysyä aina samanlaisena. Parisuhteen eteen täytyy tehdä töitä, ja yleensä muutos lähtee siitä että ollaan tyytymättömiä johonkin. Paha vain, jos toisen mielestä kaikki on aina hyvin eikä mitään tarvitse muuttaa.

Mutta heitänkö hukkaan reippaasti yli 10 vuoden parisuhteen myrskyineen minkään pienen asian takia? En tietenkään. Kaikki keinot käytetään niin kauan kuin tahtoa ja halua löytyy. Jos asiat eivät sittenkään muutu, tulee aika miettiä jotain muuta.

Mutta olisipa vain hieman helpompaa, jos asioista saisi puhua niiden oikeilla nimillä.

Vanilla