Mikä minusta tulee isona?

Minulla ei ole oikein koskaan ollut selkeää visiota siitä mitä haluan työkseni tehdä. Peruskoulun lähestyessä loppuaan tuskailin yhteishaussa. Mihin hakisin? Tutkin kaikenlaisia ammatteja ja aloja, tein testejä, kyselin kavereilta. Lukio näytti ainoalta vaihtoehdolta, en keksinyt muutakaan. Minua ei kuitenkaan yhtään innostanut kuivakat teoriaopinnot, ikään kuin peruskoulu olisi jatkunut vielä kolme vuotta lisää, olin kypsä jo. Sitten äidin kanssa juteltuani päädyin laittamaan hakemukseen ensimmäiseksi vaihtoehdoksi yo-merkonomin opinnot ja taisin toiseksi valita sitten lukion.

Opiskelin siis kaksoistutkintona liiketaloutta ja ylioppilaaksi. Tunnollisena ihmisenä tietysti suoritin koulun hyvin arvosanoin. Sitten olin reilun vuoden myyjänä kaupassa. Miehen kanssa lähdettiin ammattikorkeaan eri linjoille, mutta kumpaakaan ei oikein inspiroinut tuo opiskelu, halusimme töihin. Mies sai vakipaikan ja minä kävin ensimmäisen vuoden opinnot loppuun, siitä olisi hyvä jatkaa jos into myöhemmin palaisi.

Olen tehnyt jo monta vuotta erilaisia toimistotöitä määräaikaisena sijaisena parissa eri firmassa. Toisaalta minulle on sopinut nämä pätkätyöt, koska kyllästyn helposti ja kaipaankin vaihtelua. Oikeastaan kaikki työt ovat aika nopeasti alkaneet tuntumaan puulta, ja edelleen väkisinkin mietin, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Alan kyllästymään määräaikaisuuksiin, koska tuntuu etten ikinä pääse oikeasti tekemään mitään, koska olen aina ’vain’ sijaisena. Lisäksi taloudelliselta kantilta määräaikaisuudet ovat inhottavia, kun välillä on työttömiä kuukausia ja rahat laahaavat perässä, lainanmaksajana ei ole helppo homma. Ikinä ei voi oikein suunnitella mitään eteenpäin.

Välillä harkitsen paluuta opiskelemaan. En ole vielä(kään) löytänyt alaa tai ammattia mikä oikeasti tuntuisi omalta. Ja miten ihmeessä saisimme lainaa maksettua ja ruokaa pöytään jollain minimaalisella opintotuella!? Tosin en ole selvittänyt kunnolla tätä puolta asiasta, ehkä siinäkin olisi jokin mahdollisuus.  Nyt olen hiljattain ehkä löytänyt minua kiinnostavan ammatin, mutta siihen pätevyyden saaminen edellyttää vähintään viiden vuoden opintoja yliopistossa. Jotenkin tuo viisi vuotta kuulostaa hurjan pitkältä ajalta.

Ja miten sitä osaisi tehdä päätöksen  että lähteäkö opiskelemaan vai ei?

Nykyisessä työpaikassani minulla on käsillä mahdollisuus vakituiseen työsuhteeseen. Tämä ei ole sitä mitä haluan tehdä lopun elämääni, ainakaan tällaisenaan, mutta aion silti hakea ja jatkaa jos vain saan. Koska vakipaikka on kuitenkin aina vakituinen ja turvaa talouden. Työtehtäviä voi aina vähän muuttaa ja tästäkin ehkä voisi saada mieluisamman. Mutta jos en nyt tätä paikkaa saa, aion kyllä selvittää opiskelumahdollisuuksia ja jos ne tuulet ovat suotuisia, miksen lähtisikin opiskelemaan. Ehkä se on kuitenkin sitten sen riskin arvoinen, jos se oma ala vaikka löytyisi kun vain uskaltaa yrittää. Ainakin tiviisti pidän opiskelun mielessäni, ikinä ei ole liian myöhäistä.

En halua olla jossittelija, enkä halua joutua katumaan sitä kun en ikinä uskaltanut. Voihan siinä siipeensä saada, mutta parhaassa tapauksessa löydän rakastamani ammatin ja sitä kautta työn johon lähden mielelläni aamuisin lämpöisen peiton alta.

Olen hidas päätöksentekijä ja vielä päätöstä opiskelusta ei ole syntynyt, mutta se on vain yksi kaunis päivä..

Jos sinulla on unelma, toteuta se!

Vanilla