En oikeastaan haluaisi edes kirjoittaa juuri nyt tästä aiheesta. Pelkään, että se tuttu tuskainen kaipuu iskee päälle. Mutta en voi mitään sille, että aihe pyörii mielessäni. Ajattelin, josko kirjoittamalla ajatuksiani saisin ne edes hetkeksi pois mielestäni. En kyllä ole vielä siinä vaiheessa että ihan koko ajan mielessä olisivat, mutta joka päivä kuitenkin.
Eilen miehelleni totesin ääneen ihmeellisen ajatuksen. ’Ajattele, jos haluaisimme vauvan ja menisi vain yksi kuukausi niin olisin jo raskaana!’ Siis kuinka moni ymmärtää millainen ihme se OIKEASTI on. Sinä vain haluat vauvan ja niksnaks kaksi viivaa tikussa. Minä en voi kuvitellakaan että se olisi niin helppoa, mutta joillekin on, te onnelliset.
Tämä aiheuttaa usein minussa katkeruutta, etenkin jos käy niinkuin eilen, kun eteeni osui tieto ei toivotusta raskaudesta. Siis joku ei edes yritä ja silti pamahtaa paksuksi! Epäreilua. Et ansaitse sitä. Pahimpia ovat juuri tällaiset, missä lasta ei edes haluta ja tehdään abortti. Nainen, sinun pitäisi olla iloinen siitä että voit tulla raskaaksi, koska se on ihme.
Toinen paha on se kun itse on yrittänyt raskautta yli vuoden ja hyvä ystävä kertoo olevansa raskaana, ensimmäisellä tai toisella yrittämällä, tai vaikka viidennelläkin. Phataum! Isku vasten kasvoja. Sitten yrität salata tunteesi ja esittää iloista toisen puolesta. Tai vaikka olisit oikeasti iloinen toisen puolesta, mietit vain mielessäsi että kunpa vain ymmärtäisit. Mutta tämä on yksi niistä asioista joita ei vain voi ymmärtää ellei itse koe.
Ensimmäiset yrityskuukaudet voivat vielä mennä kohtuullisen rennolla ja jännityksen sekaisella odotuksella, koska, koska. Seksi maistuu, motivaatio on kohdillaan. Sitten alat bongailemaan ovulaatiota, lasket kiertopäiviä, piinapäiviä ovulaatiosta menkkojen alkuun. Sitten kun ne menkat alkavat. Teet silti raskaustestin, jos vaikka. Pystyt uskottelemaan itsellesi kaikenmaailman raskausoireet pelkällä tahdonvoimalla, koska haluat sitä niin paljon. Epätoivo valtaa mielesi, ja kauhulla kohtaat pahimman pelkosi, mitä jos en ikinä tule raskaaksi? Jos vain yritän ja yritän eikä ikinä tapahdu mitään? Sitä kun ei voi tietää. Voit viettää vuosia elämästäsi yrittäen etkä siltikään saa lasta syliisi. Epätietoisuus on hirvittävä asia. Jos voisi mennä takuuseen, että vielä joskus sen lapsen saat, jaksaisit myös yrittää, mutta ei.
Vuoden jälkeen saat pyytää lähtetettä lapsettomuustutkimuksiin. Voi mennä puolikin vuotta ennen kuin mitään tapahtuu. Ensin tehdään tutkimukset, odotellaan tulokset ja ollaan toivottavasti tilanteen tasalla. Sitten aloitetaan hoidot, jos kiertosi ja lapsettomuuspolin aukioloajat sen sallivat. Piikität itseäsi, syöt kaikenlaisia tabletteja, ravaat lääkärillä ultrattavana ja ronkittavana, siinä on luonnollinen lapsen alkuunsaattaminen kaukana. Isäntä vetää purkkiin vessassa ja tsemppien kanssa ruiskutetaan lasti kohtuun. Seksiäkään ei tarvitse enää harrastaa. Olo on kuin koe-eläimellä. Toivo kuitenkin nostaa päätään, tämän on pakko onnistua. Ja kun ei onnistu ensimmäisellä, toisella eikä kolmannellakaan kerralla, olet varma että olet viallinen yksilö. Miksi minä. Enkö ansaitse tulla äidiksi. Onko luonto tarkoittanut näin. MIKSI MINÄ. Kaikki ne pelot, niitä on paljon.
Kroppasi on täynnä lääkkeitä ja stressiä, et voi hyvin. Älä stressaa, älä ajattele, toiset sanovat. Silloin tulee raskaaksi kun vain rentoutuu ja keskittyy muuhun. Haistakaa paska, sanon minä. Koitapa itse olla ajattelematta, ei ole kuule helppoa. Haluaisit vain yrittää ja yrittää, mutta tiedät tarvitsevasi tauon. Nyt riittää. Tiedät jo ettet tule raskaaksi noin vain. Odotat siirtymistä rankempiin hoitoihin ja haluat hengähtää. Tai et halua, mutta tiedät että on pakko, muuten romahdat.
Ja sitten, kaksi viivaa tikussa. Ilman lääkkeitä tai hoitoja. WAU.
Ihmisen keho on kummallinen.
Ja nyt tähän pitäisi lähteä uudelleen. Sotatoimet tehtynä, varauduttu pitkään yritykseen, vaikka mielessä silti toive nopeasta onnistumisesta. Vanhat tunteet nostavat päätään. Älä ajattele, pidä hauskaa. Haistakaa paska sanon minä. Mutta yritän.
Vanilla