Määräaikaisia työsuhteita toisensa perään. Työsuhteiden välille jäävät työttömät ajat, työtön työnhakija. Kymmeniä, satoja hakemuksia, ei haastatteluja, ei töitä. Taloudellinen epävarmuus, ei tulevaisuudensuunnitelmia.
Työmarkkinat ovat ankarat. Yhteen avoimeen työpaikkaan tulee kymmeniä hakemuksia, miten erottautua edukseen, miten saada mahdollisuus edes haastatteluun? Kokemusta ja koulutusta pitäisi löytyä, mutta mistä kokemusta saa jos ei pääse mihinkään? Onko se kokemus oikeasti edes tärkein asia? Pohjakoulutus on tiettyihin töihin oltava. Mutta aikuisena opiskeleminen ei ole niin yksinkertaista, ainakaan taloudellisesti, perheelliselle ja talolainan maksajalle varsinkaan. Kokemus taas, sitä saa vain työtä tekemällä.
Mielestäni kokemus ei ole aina hyväksi. Kun olet tehnyt työtä jo pidemmän aikaa, sinulla on tietty tapa tehdä ja toimit aina sillä tavalla. Silloin on vaikeampi omaksua uusia tapoja ja kyseenalaistaa niiden toimivuus. Ihan uutena on vielä avoimempi erilaisille tavoille, motivoituneempi ja ehkä halukkaampi kehittämään työtapoja tehokkaammiksi. Uusi työntekijä tuo uudet silmät ja tavat työpaikalle, uusissa on paljon potentiaalia jos sen osaa esimies hyödyntää oikein. Valitettavan usein vain halutaan mennä helpoimman kautta ja tyytyä siihen että kunhan homma tulee tehdyksi. Kaikissa paikoissa ei edes haluta työntekijää jolla olisi halua tehdä työnsä mahdollisimman hyvin, varsinkaan jos se tarkoittaa muutoksia ja eriäviä mielipiteitä. Eivät kaikki sellaiset työntekijät ole ’hankalia’, jotka kyseenalaistavat tietynlaiset käytännöt, ehkä he vain haluavat parantaa jotain, toimivammaksi. Harmittavasti useinkaan tällaiset työntekijät eivät tule kuulluksi tai arvostetuiksi.
Monesti olen työtä hakiessani ajatellut, että antakaa edes mahdollisuus. Jos hakemuksessani on vähääkään potentiaalia, kutsukaa minut haastatteluun. Antakaa minun todistaa olevani hyvä työntekijä, nähkää se mahdollisuus mitä minä toisin tullessani. Onko paras työntekijä oikeasti sellainen hiljainen hissukka joka tekee juuri niinkuin esimies sanoo, ajattelematta mikä oikeasti olisi paras tapa tehdä?
Itse koen että esimiehet luokittelevat minut jollain lailla hankalaksi työntekijäksi. Olen kyllä aina tehnyt työni hyvin ja hoitanut hommani ajallaan. Minä kuitenkin tietyissä rajoissa luon omat tapani tehdä ne työt mitä minulle annetaan hoidettavaksi. Kyllähän kaikilla on omat tapansa? Minä usein kyseenalaistan, kyselen jotta ymmärrän ja ehdotan välillä muutoksia, esitän mielipiteitäni. Mutta esimiehiä ei tunnu kiinnostavan, he haluavat vain että alaiset tottelevat mukisematta, että alaiset eivät ajattele omilla aivoillaan silloin kun esimies käskee. Muuten sitä kyllä toivotaan mutta jos tekeekin erilailla kuin esimiehen ohje kuuluu, ei saisi. Ristiriitaistako?
Toivon löytäväni vielä joskus työpaikan jossa esimies ymmärtää ihmisiä ja osaa ottaa jokaisesta työntekijästään sen parhaan irti. Toivon että jostain löytyy paikka, jossa työkaverit ovat mukavia ja jonne olisi mukava aamulla nousta. Itse työtehtävillä ei loppujen lopuksi ole juuri väliä, jos työkaverit ovat kivoja ja homma toimii, kunhan tulisin ymmärretyksi ja arvostetuksi. Siinä ne kaksi tärkeintä asiaa.
Ekstrana vielä pakko ottaa kantaa työttömän työnhakijan arkeen. Kun olet työtön, sinun kokopäivätyösi on hakea töitä. Tehdä hakemuksia, soitella, kierrellä esittäytymässä. Ymmärrän tämän, vaikkakaan aina niitä paikkoja ei vain ole. On silti itse oltava aktiivinen, kukaan muu ei työtä sinulle tuo kotiovelle. MUTTA. Miten ehdit hakea töitä kahdeksan tuntia päivässä jos lapsi on kotona kanssasi suurimman osan ajasta? Työttömän lapsi on oikeutettu 20 tuntiin päivähoitoa viikossa eli käytännössä kaksi ja puoli päivää. Et voi samaan aikaan rustailla työhakemuksia, soitella ja käydä kiertelemässä jos sinulla on kotona lapsi hoidettavana. Niin se vain on, että aikaa on vain silloin kun se lapsi on hoidossa. Työn vastaanottaminenkin voi lyhyellä varoajalla olla hankalaa jos ei ole paikkaa mihin viedä lapsi hoitoon. Muun muassa nämä seikat laittavat työnhakijat eriarvoiseen asemaan. Kaikki eivät voi olla samalla viivalla, kaikilla on erilainen elämäntilanne. Ihan jo asuinpaikkakuntakin vaikuttaa siihen, miten paljon työtä on edes tarjolla.
Kannatan siis sitä että on itse aktiivinen työnhakija, mutta jokaisella se aktiivisuus on erinäiset elämäntilanteelliset seikat huomioonottaen erilainen, eikä mikään aktiivisuusmalli ole hyvä ratkaisu motivoimaan ketään, se on painostusta ja uhkailua, pakottamista. Se vie motivaation alemmas. Kiristys, uhkailu ja lahjonta. Niinhän niitä lapsiakin ennen kasvatettiin, nykyään pyritään jo vähän erilaisiin kasvatusmetodeihin. Hei päättäjät, ette ole nyt ihan nykyajan tasalla.
Vahvuutta kaikille työnhakijoille!
Vanilla